Ratkaisukeskeinen lyhytterapia - Yrityksille

Jokainen työyhteisö ja tilanne on erilainen. Suunnitellaan yhdessä kokonaisuus, joka tukee juuri teidän tarpeitanne – oli kyse yksittäisistä tapaamisista, pidempiaikaisesta tuesta, akuutista tuen tarpeesta tai koulutuksesta.

Työhyvinvointia, joka tuntuu mielessä ja arjessa

Työn tekemisen ei milloinkaan pitäisi tuntua pelkästään selviytymiseltä tai pinnistelyltä. Voidaksemme hyvin työssämme, tarvitsemme mielekkyyden, kyvykkyyden ja onnistumisen tunteita. Ilmapiirin, missä saa tehdä myös virheitä. 

Lyhytterapia auttaa työntekijöitä käsittelemään työhön liittyvää kuormitusta, uupumusta, stressiä ja palautumista. Muutostilanteita ja motivaatiota. Työpaikan ihmissuhteita ja vuorovaikutusta sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista. Myös työntekijän henkilökohtaisessa elämässä on voinut tapahtua tai tapahtuu asioita, mitä ei työpaikalla halua jakaa, mutta mitkä vaikuttavat omaan työhyvinvointiin.

Usein jo muutama tapaaminen voi auttaa selkiyttämään tilannetta, vahvistaa työssä jaksamista ja työtehtävistä suoriutumista sekä siten ennaltaehkäistä pidempiä poissaoloja.

Mahdollisuuden tarjoaminen henkilöstölle ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan on työnantajalta äärettömän arvokasta ja erinomainen tapa osoittaa välittämistä omiansa kohtaan millä alalla tahansa. Voimme aloittaa yhteistyön keskustelulla puhelimessa tai Teamsissa, jossa käymme läpi tilanteenne ja toiveenne. Vaihtoehtoisesti voit lähettää minulle tarjouspyynnön lomakkeella.

Esimerkkejä kokonaisuuksista

Vapaasti varattava yksilöterapia

Yritys voi tarjota työntekijöille sovitun määrän käyntikertoja, joita henkilöstö voi hyödyntää joustavasti tarpeen mukaan. Ajan voi varata matalalla kynnyksellä juuri silloin, kun tuki on tarpeen. Keskustelut tarjoavat tilaa käsitellä kuormitusta, stressiä, työtilanteita tai henkilökohtaisia asioita, jotka vaikuttavat työhyvinvointiin. Terapia mahdollistaa nopean reagoinnin tilanteisiin ja tukee työssä jaksamista ennaltaehkäisevästi ja vähentää pidempien poissaolojen tarvetta.

Kohdennettu tuki työntekijälle

Kun työntekijä kohtaa haastavan tilanteen, työnantaja voi tarjota juuri hänelle sopivan ja sovitun mittaisen tukijakson. Tuki suunnitellaan yksilöllisesti ja se voi keskittyä esimerkiksi työssä jaksamiseen, muutostilanteisiin tai muuhun kriisitilanteeseen. Usein jo muutama tapaaminen auttaa selkeyttämään tilannetta, vahvistaa voimavaroja ja tukee työntekijää eteenpäin. 

Yhteistyö ja koulutukset

Teen mielelläni yhteistyötä erilaisten tahojen kanssa. Toteutan käytännönläheisiä koulutuksia esimerkiksi lastensuojelun, sijaishuollon ja kuntoutuksen työntekijöille sekä muille asiakaspalvelussa työskenteleville. En tarjoa valmiita koulutuspaketteja vaan koulutukset rakennetaan aina yrityksen tai organisaation arjen tilanteiden ja tarpeiden pohjalta niin, että ne palvelevat mahdollisimman hyvin juuri kyseisen toimijan arkea, hyvinvointia ja asiakastyötä.

 

Koulutusten tavoitteena on vahvistaa työntekijöiden osaamista, lisätä varmuutta haastavissa asiakastilanteissa sekä tukea työssä jaksamista. Koulutukset voidaan toteuttaa henkilöstöpäivinä, tiimikoulutuksina sekä muun koulutuksen tai valmennuksen yhteydessä joko lähi- tai etätoteutuksina. Koulutuksen teemoja voidaan tarkastella joustavasti nuoren, vanhemman, perheen tai työntekijän näkökulmista.

 

Teemoja voivat olla esimerkiksi:

  • Kohtaamisen taito
  • Haastavat tunteet ja niiden kohtaaminen eri näkökulmista
  • Lyhytterapeuttiset menetelmät työntekijän arjen ja jaksamisen tukena

Lisäksi tulen mielelläni kertomaan terapeutin työstä, mdft-terapiasta tai työstä lastensuojelussa. 

Muut palvelut

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia Helsinki

Koskelantie 5C

00610 Helsinki

2.krs

041 3180 600

irene@mielii.fi

Y-tunnus 3602930-7

Tietosuojaseloste

Vastaanotto sijaitsee osoitteessa Koskelantie 5, Helsinki. Tänne on helppo tulla julkisilla, pyörällä tai autolla. Koskelantien varrelta löytyy pysäköintipaikkoja, ja lähimmiltä bussipysäkeiltä on vain lyhyt kävelymatka.

Sisäänkäynti on C-portaan kautta Koskelantien puolelta, josta pääsee portaita pitkin 2. kerrokseen.

Jos haluat tulla hissillä, sisäänkäynti A-portaan kautta.

Scroll to Top